SAAVUTETTAVUUS

Olemme se pakohuone, johon voit lähteä miettimättä, joudutko katsomaan kavereiden peliä sivusta. Olemme parhaamme mukaan kertoneet alle erilaisista tavoista, joilla voimme tehdä pelistä eri ihmisille saavutettavan, mutta ihan kaikkea emme välttämättä ole osanneet huomioida. Laita siis rohkeasti viestiä ja kerro, mitä sinä kaipaat! Saat meidät kiinni chatista, sähköpostilla tai soittamalla Heidille. Voimme myös tehdä varauksen puolestasi. 

Näkövammaisille

Peleissämme on koko ajan seurassanne näyttelijä, joka voi opastaa kaupungilla liikuttaessa, lukea asioita ääneen ja kuvailla näkemäänsä. Vihjeet saa myös piste- tai isokirjoituksella, kun kertoo toiveesta etukäteen. Pelissä käytettävään iPhoneen saa päälle myös Voice Overin. Pidämme myös huolta mahdollisista opaskoirista köysillä laskeutumisen ajan. Oman avustajan voi halutessaan ottaa maksutta mukaan peliin.

Pyörätuolilla liikkuville

Classic Meilahti on tilojensa suhteen esteetön: pääoven puolella on hyvin matalat kynnykset, ensimmäisestä kerroksesta löytyy invavessa ja kaikkiin kerroksiin pääsee suurella hissillä. Joissakin peleistä ryömitään tai ollaan ahtaissa paikoissa, mutta voimme suunnitella reitit ja liikkumisen myös muilla tavoin, jos tiedämme toiveistasi etukäteen.

Premium-peleissä vastaan voi tulla esimerkiksi liukuportaissa liikkumista ja ratikka- tai bussimatka Kampista Meilahteen.

Köysilaskeutuminen ei vaadi voimaa, mutta valjaiden soveltuvuutta varten tarvitsemme etukäteen lisää tietoa toimintakyvystäsi.

Mietimme mielellämme yhdessä, miten varmistamme, että pystyt osallistumaan kaikkeen samaan kuin muutkin.    

Classic Kamppi ei valitettavasti ole kaikilta osin esteetön, sillä yhteen tiloista vievät vain jyrkät ja kapeat portaat.

Kuulovammaisille

Peleissämme ei ole tarkoituksellisia kovia ääniä, mutta jotkin tilat ovat esimerkiksi kaikuvia, joten niissä näyttelijöiden ja pelikavereiden puheesta voi olla vaikeampi saada selvää. Jos kerrot tilanteestasi etukäteen, voimme suunnitella reitin niin, ettemme käytä tällaisia tiloja ja näyttelijämme tietävät sijoittua niin, että heidän kasvonsa näkyvät sinulle erityisen hyvin. Voimme myös kiinnittää silloin huomiota siihen, että pystytte käyttämään puhelimessa erillistä kaiutinta ja voimme tekstittää äänivihjeet.

Kuuroille

Voit ottaa mukaasi viittomakielen tulkin tai pyytää meitä järjestämään pelin ajaksi sellaisen. Äänivihjeet tehdään tekstillä.   

Pelin sisältö

Kovat äänet

Rikkaat ja rikolliset -pelissä on yksi kovahko ääni, joka kuuluu eri tilasta. Sen voi myös jättää pois, jos ilmoitat asiasta etukäteen.

Valaistus

Pelissä ei ole vilkkuvia valoja. Osa tiloista on hämäriä.

Tuoksut

Käytämme Pöllitty pomo ja Rikkaat ja rikolliset -peleissä tuoksuja ja toisinaan savukonetta, joten jos tiedämme etukäteen, että et halua voimakkaita tuoksuja lähellesi, osaamme neuvoa sinut oikealla hetkellä kauemmas.

Allergiat

Pedon pauloissa sisältää omenaa, Kähvelletty joulu mantelia ja Ryöstetty morsian kukkia. Koko ryhmän ei tarvitse koskea niihin, eikä niitä ole tarkoitus syödä.

Tukholmankadun yleisissä tiloissa liikkuu myös koiria, joten allergisten kannattaa ottaa tarvittaessa allergialääkkeet mukaan. 

Ahdistusta aiheuttavat teemat

Jotkin peliemme teemoista voivat aiheuttaa ahdistusta. Peleissä esiintyy näyteltyä väkivaltaa ja sillä uhkaamista, murhia ja aidon näköisiä aseita. Voit käyttää pelin aikana milloin vain turvasanaa ’autotalli’ niin viemme sinut pois tilanteesta.

Mitäs tykkäät cookieista?

Meidän loungessa voit sitten valita suklaakeksin, mutta hoidetaan nämä ensin alta pois.